Automotive- ja Wireless-liiketoimintasegmentit

Wireless-liiketoimintasegmentin kehittyminen vuonna 2013

Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto jatkuvista toiminnoista vuonna 2013 laski 3,7 prosenttia 61,2 miljoonaan euroon (63,5 miljoonaa euroa, vuonna 2012).  Liikevaihdon aleneminen edellisvuodesta johtui kysynnän laskusta langattoman tietoliikenteen tuotekehityspalveluille. Viimeisellä vuosineljänneksellä palveluliikevaihdon rinnalle syntyi tuotepohjaista liikevaihtoa 6,9 miljoonaa euroa, kun EB käynnisti taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun järjestelmän tuotetoimitukset Suomen puolustusvoimille ja toimitti erän erikoisterminaalituotteita eräälle asiakkaalle viranomaiskäyttöä varten.

Wireless-liiketoimintasegmentin liiketappio jatkuvista toiminnoista vuonna 2013 oli -0,5 miljoonaa euroa, sisältäen noin 0,8 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, jotka aiheutuivat kustannusrakenteen parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (-2,2 miljoonaa euroa vuonna 2012, sisältäen liiketulosta heikentäneet yhteensä noin 4 miljoonan euron kertaluonteiset erät). Alentuneen liikevaihdon lisäksi kannattavuutta heikensivät jatkuneet panostukset kansainvälisille viranomaismarkkinoille suunnattujen tuotteiden markkinointiin ja tuotekehitykseen, joiden odotetaan tuovan liikevaihtoa vähitellen vasta loppuvuodesta 2014 alkaen. Wireless-liiketoimintasegmentin liiketulos ilman kertaluonteisia kuluja vuonna 2013 oli 0,4 miljoonaa euroa (1,8 miljoonaa euroa, vuonna 2012).